Länsi-Uudenmaan Kuulo ry

Espoon Kuuloyhdistys ry on nyt osa Länsi-Uudenmaan yhdistystä

Espoo n Kuuloyhdistyksen vuosikokouksessa 16.11.2022 päätettiin, että yhdistys purkautuu ja toimintaa jatketaan osana Länsi-Uudenmaan Kuulo ry:tä.

Länsi-Uudenmaan Kuulo on omassa vuosikokouksessaan päättänyt laajentaa toiminta-aluettaan (Lohja, Vihti, Siuntio, Inkoo, Raasepori ja Hanko) kattamaan myös Espoon, Kauniaisen ja Kirkkonummen.

Espoon Kuuloyhdistyksen alueella toiminta jatkuu entisen kaltaisena. Taustalla oleva yhdistys vain muuttui vuoden 2023 alusta jäsenmäärältään noin kaksinkertaiseksi entisestä ollen nyt 510. Suuremmilla resursseilla saamme enemmän aikaiseksi. Lisäksi yhdistyksen hallintoa ja muuta byrokratiaa on jakamassa useampi henkilö.

NYT

Nyt olemme opetelleet yhteistä toimintaa Länsi-Uudenmaan Kuulo ry:nä. Yhteinen nimemme on Länsi-Uudenmaan Kuulo ry. Nimen vaihto kaikkiin tarvittaviin kohteisiin vie aikansa. Uusi Korvantaus-lehtemme saa myös uuden nimen aikanaan. Lehden teemme alkusyksyyn mennessä yhdessä Länsi-Uudenmaan porukan kanssa.

Yhdistyksen toimisto HYTE-talossa Kauppamiehentiellä on edelleen käytössämme parina päivänä viikossa. Kuulolähipalvelua annamme samoissa toimintapisteissä kuin ennenkin. Tulevan syksyn KLP-aikataulu löytyy kotisivuilta ja syksyllä uudessa lehdessämme.

Kotisivut tullaan tekemään erinäköisinä Länsi-Uudenmaan Kuulon nimissä. Siirtymävaiheessa ilmoitamme uudet yhteystiedot ja linkin näille sivuille.


******************************************************************************

Espoon Kuuloyhdistys ry on yli 250 jäsenen paikallisyhdistys, joka on jäsenyhdistyksenä Kuuloliitto ry:ssä. Yhdistyksen toiminta-alueena on Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi.

Yhdistys täytti v. 2018 40 vuotta.

Yhdistyksen tarkoituksena on:

  • vaikuttaa kuulovammaisten ihmisoikeuksien toteutumiseen
  • kehittää yhteiskuntaa esteettömäksi ja saavutettavaksi
  • tukea ja rohkaista täysipainoiseen elämään ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen, harrastamiseen ja kulttuuriin
  • toimia kuulovammaisten edunvalvojana
  • neuvoa apuvälineiden hankinnassa ja käytössä
  • neuvoa miten voidaan ehkäistä kuulovammojen syntymistä

Tiedottaminen


Yhdistys tiedottaa jäsentiedotteilla, ilmoitustauluilla, kotisivuilla, kuuloliiton sivuilla ja Ylen tekstitelevisiossa sivulla 556 sekä Länsiväylä -lehdessä.

Yhdistyksen toiminta


Kuuloyhdistyksen eräs tärkeimmistä toiminnoista on kuulolähipalvelu, jossa asiakkaat saavat neuvoja ja käytännön apua kuulon apuvälineiden hankinnassa ja käytössä. Tilaisuuksissa myydään paristoja edulliseen hintaan.


Tärkeää toimintaa on myös esteettömyyden edistäminen.
Yhdistys järjestää luentoja ja tapahtumia erilaisista kuulovammoista:
  • huonokuuloiset, kuuroutuneet, sisäkorvaistute (CI), tinnitus, akustineurinooma (akut), ikäkuulo

Tapahtumat ovat luentoja, koulutuksia, kerhoja ja retkiä sekä virkistystapahtumia

Yhteistoimijoita

Yhdistys tekee yhteistyötä Kuuloliiton, HyTe ry:n, Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen, Vammaisneuvoston sekä useiden kansalaisjärjestöjen kanssa.